Soile Urpi

Ihastuin itseeni. Ajattelin: olenko todella tuossa kuvassa? Se tunne oli uskomaton – en ollut hetkeen nähnyt itseäni sillä tavalla. Olin kaunis, vahva, arvokas.

Ennen kuvausta minulla oli ristiriitaisia tunteita. Iän myötä olen tullut itsevarmemmaksi, mutta silti surin sitä, ettei kehoni ollut enää kuten ennen. Paino on välillä ollut esteenä asioille, ja mielessä on pyörinyt epäilyksiä: osaanko enää, riitänkö?

Mutta samalla olen oppinut päästämään irti pikkuseikoista. Olen alkanut arvostaa itseäni sellaisena kuin olen. Kuvauspäivänä, kun puin ensimmäisen unelmamekon päälleni, tunsin oloni kuin prinsessaksi. Se oli hetki, jota en unohda.

Jännitys katosi heti kuvauksen alussa. Kaikki tuntui yllättävän luonnolliselta, sillä sain niin lempeää ja tarkkaa ohjausta. Minun ei tarvinnut tietää, miten olla – minua ohjattiin niin, että tunsin oloni hyväksi jokaisessa hetkessä.

Tämä kokemus antoi minulle voimaa. Tunsin olevani kaunis – en vain ulkoisesti, vaan sisältäpäin. Pienet sanat, hyväksyntä ja se, että sain olla oma itseni, kasvattivat itsetuntoani enemmän kuin olisin arvannut.

Suosittelen tätä jokaiselle naiselle. Tämä hetki oli minulle enemmän kuin kuvaus – se oli matka takaisin itseeni.